21.7.2013

Saturn III - Brutes

Helsinkiläinen Saturn III on, etenkin yhden miehen aivoituksiksi ja siitä toteutukseksi, erittäin hieno projekti. Fu Manchu -lätystä / Stanley Donenin leffasta nimensä saava yhtye on nimittäin toistaiseksi vailla varsinaista live-kokoonpanoa, mutta Saturn III:n Janne vinkkasi kuitenkin äänittämiään kappaleita.

Laulu on samanaikaisesti erittäin pehmeää ja sopivan rosoista, mikä kruunaa maltillisesti surisevan kitarasoundin. Soitannassa on jotain niin äärimmäisen tuttua, johon ei sormi osu. Juuri tällainen etäisesti jostain muistuttava soundi on monen menestysreseptin taustalla - se ei sorru kopiointiin, eikä edes pastissointiin.

Kahdesta kappaleesta uudempi Brutes on kokonaisuutena enemmän mun mieleen, mutta You Are The Dark Horsen kertsi kajahtaa komean kaikuisasti powerpopiksi ja sykähdyttää siten terävämmin. Vaikkei Saturn III:lla varsinaista kokoonpanoa vielä olekaan pysyvässä tilassa, sillä on vyöllään kaksi koossa pysyvää sävellystä, jotka toimivat erittäin hyvin. Se on peninkulmia matkaa moneen muuhun aloittelevaan bändiin verrattuna. Yhtä vahvaa biisinkynäilyä, live-kokoonpano ja keikkailua jatkossa ja muusikon synkeän kivikkoinen ylämäkikin alkaa taittua tasangoksi. Tykkään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti