28.5.2013

Levyvalinta: Jon Hopkins - Immunity


Imogen Heapista tuttu tuottajaguru Jon Hopkins julkaisee ensi viikolla uuden albumin kohtalaisen legendaarisella Domino Recordsilla. Hopkinsin aikaisemmat levyt ovat keskittyneet enimmäkseen tunnelmalliseen ambient-musiikkiin, mutta Immunityllä mies osoittaa taitavansa myös astetta kompleksisemman ja syvällisemmän tanssimusiikin salat. Aivan turhasta kaverista ei ole kyse, sillä miehen palveluksia ovat käyttäneet elokuvayhtiöiden lisäksi muun muassa Brian Eno, Coldplay ja Four Tet. 

Hopkinsin elokuvamainen soundi on aina ollut äärimmäisen hyvin tuotettua. Jokaisella instrumentilla on  tarkoituksensa laajemman äänimaiseman ja tunnelman luomisessa, oli kyseessä sitten minimalistisempi ambientveto kuten Cold Out There tai Immunity-levyn ensimmäinen sinkku Open Eye Signal. Immunity sisältää ainoastaan kahdeksan eeppisiin mittasuhteisiin kasvavaa biisiä, ja lienee sanomattakin selvää, että tämänlaista musiikkia ei kannata kuunnella kiireen keskellä huonon äänentoiston kautta. Levyn tunnelmallisemmat vedot menevät tietysti taustallakin, mutta esimerkiksi Sun Harmonics ja edellä mainittu Open Eye Signal ovat sen luokan pommeja, että itsellä ainakin jäi internetin selaaminen kesken eeppisten teknokappaleiden vieden täysin mukanaan. Levy onkin heittämällä Hopkinsin tanssimusamaisin ja energisin. Oikeaan aikaan tanssilattialla soitettuna useat teokset Immunityltä veisivät mielen täysin uusiin sfääreihin, ja esikoissinkusta tulee etäisesti mieleen yksi 2000-luvun parhaista teknobiiseistä, James Holdenin remiksi Nathan Faken The Sky Was Pinkistä.  

Uuden levyn pääset kuuntelemaan ennakkoon täältäSuosittelen myös tsekkaamaan Open Eye Signalin videon koko ruudun kokoisena, itselle se ainakin sai aikaan melkoisen kaukokaipuun Amerikan lännen maisemiin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti