5.2.2013

Banks - Before I Ever Met You // Ruisrock 2013 ekat kiinnitykset

Moi, helmikuuta! Tykkään jauhaa, esim. festarikiinnityksistä. Laitoin tähän Ruisrock-puinnin seuraksi losangelesilaisen Banksin, laulaja-lauluntekijän. Innoittajinaan Fiona Apple ja Lauryn Hill Banksia seurataan kovin odotuksin. Ainakin uudella Before I Ever Met Youlla on sielua á la Tanita Tikaram. Sanoituksetkin ovat kohdallaan, mistä tykkään kovasti.

Ruisrockin tiedoitustilaisuuskin olisi ollut tänään, mutta unohdin ilmoittautua enkä tiedä oisinko ees ehtinyt paikan päälle. Netitse toisaalta julkistuksia ja uutta ulkoasua kelpaakin katsella: Robot Creative Agency ja Napa Illustrations ovat luoneet turkulaisfestarille aiempaan linjaan sopivat mutta ennen kaikkea jouhevasti toimivat uudet sivut.

Artistijulkistuksiin tutustuessa ensireaktio on usein käytännönläheinen - päiväjakoa obsessoiva. Helpoksi ei ole tänäkään vuonna tehty aikataulua. Perjantaille on saatu monena vuonna toivottu Band of Horses ja Editors näistä hieman suuremmista bändeistä. Toivottavasti Band of Horses onnistuu hengenheimolaisiaan, Fleet Foxesia, paremmin. Jessie Ware lienee osittain tullut kaupanpäällisenä, mutta saattaa olla tsekkauksen arvoinen akti. Toisaalta Pää Kii ja Karri Koira ovat oivia poimintoja, sillä kumpikin on saanut niin kriitikkojen huomion kuin kuluttajan kukkaron. Karrihan järjesti samana iltana kaksi keikkaa Klubilla taannoin.
Lauantailla löytyy osittain aika hyvää profilointia, vaikkeivät HIM ja ruotsalainen Icona Pop (mitä pitäisin kokolailla turhakekiinnityksenä) Ruger Hauerin ja Notkean Rotan seuraksi sovikaan. Ruger luo varmasti hienon meiningin vaikkapa telttalavalle. Pertti Kurikan Nimipäivät ja Crystal Castles ovat Ruissin yleensä kiireisimpään päivään vaikeita missattavia.

Sunnuntai tekeekin lippuostosta vaikean. 'Paluuta' tekevä J. Karjalainen on jo Mennyt mies -kappaleella houkutteleva kolmipäiväiseen kärsimykseen Ruissalon auringon alla. The Sounds kuitenkin ärsyttää, vaikka ymmärrän sen tuovan suojatyöpaikkaansa euroja kohtuullisesti varmasti hintaansa nähden. Silti, luulisi bändin itsensäkin kyllästyneen, saati meidän Ruisrock-kävijöiden.

Hämmentävä Teflon Brothers olisi voinut sopia lauantaille Rugerin seuraksi, kuten myös Sin Cos Tan, mutta (twitteristä lukeman mukaan) lupaavaa albumia ulos puskeva Haloo Helsinki! sekä Satellite Stories saavat yrittää parhaansa väsyneen festarikansan sytyttämisessä.
Silti, onnistuneita artistikiinnityksiä tai ei, Ruisrock-koneiston pitää suoltaa vielä kiinnostavampia esiintyjiä: 120€ hintaan ei riitä kolmelle päivälle rahalle vastinetta. Tsekkaa uudet sivut ja loput artistikiinnitykset aikatauluineen täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti