26.6.2012

Matkapassi: Toronto & DIIV

Arvailinkin että postaustahti hiipuu, joskaan en uskonut ihan näin rentouttavasti ja onnistuneesti oravanpyörästä loikkaavani. Kesäkuu on mennyt häkellyttävän nopeasti ohi; me piipahdettiin sen aikana Reykjavikissa ja Torontossa, ja juhannuksena ihan Kirkkonummen lähettyvillä mökkeilemässä.

Mulla on ollut monta postausaihettakin jo mielessä, mutta en oo vaan jaksanut kirjoitella, joskus oon saattanut spämmätä twitterissa mielenkiintoisia uutisia, kuten Yeasayerin perjantaikeikkaa Ruissiin tai Purity Ringin uutta kappaletta (bändi muuten oli Kanadassa ihan MTV:llä).
Matka oli todella onnistunut, btw. Reykjavik oli aika nopeasti sivuutettavissa, joskin Islannin luonto vei jalat alta. Islantilaisista on aika vaikea sanoa mitään, vaikuttivat aika hissukoilta, melkein kuin suomalaiset. Toronto oli kaupunkina mukavan freesi suurkaupungiksi ja kanadalaiset, ei niin yllättäen, kovin mukavia.

Torontossa oli sattumalta noin miljoona erinäistä tapahtumaa käynnissä meidän ollessa maisemissa. 'Vanhan' kaupunginosan Distillery Districtillä ruokatapahtuma, jonka aika erinäiset ruokakojut valtasivat monta korttelia, annosten, joiden koko ja maku vaihteli, hinta oli tasainen $5, joten kalliiksi ei suurempikaan syöpöttely tullut. 

Paikallisen musiikkitelevision MuchMusicin VideoAwards veti paljon huomiota, sillä se toi kaupunkiin mm. Justin Bieberin (IIKS!), LMFAO:n ja Katy Perryn kaltaisia tähtiä, tämä näkyi mm. katujen sulkemisena ja teinien jonoina keikkapaikan lähettyvillä.

Toisaalta päivä sen jälkeen kun pyörähdimme ihmettelemässä suorastaan älyttömiä Niagaran putouksia, tapahtui viime päivien suurimpia mediaspektaakkeleita Pohjois-Amerikassa, kun Nik Wallenda ylitti putoukset nuoralla kävellen. Valmistelut olivat täydessä käynnissä kun olimme siellä, itse ylityspäivänä olisi paikan päälle kuulemma ollut vaikea päästäkin.
Ja käytiin me tsekkaamassa oikein kunnon baseball-matsi, Toronto Blue Jaysin ja Washington Nationalsin välillä, ja muutenkin perus-turistikohteita, kuten lätkämuseot ja muut, joista sattuman mukaan tuoma Picasso-näyttely oli parasta antia. Hockey Hall of Famea en suosittele kuin kaikkein asiaan vihkityneimmille, muille aika puista katsottavaa. Picasso-näyttely taasen oli lainassa Ranskasta Ontarion taidegalleriassa ja se sisälsi taiteilijan itsellään pitämiä teoksia, joten mahtava näyttely se oli. Musiikki-ihmisen pyhiinvaellus toki vei Massey Hallia katsomaan, jossa mm. Neil Young on esiintynyt kuuluisasti.

Musiikkitapahtumat eivät toki rajoittuneet Bieber-maniaan, sillä Toronton keskusaukion ja monet muut keikkapaikat valtasi SXSW-festaria jäljittelevä, jos ei muuten niin nimen perusteella, NXNE (North by Northeast) jolla toki kuulemma on tavoitteena kasvaa pohjoisemmassa isoksi festariksi. Keskusaukiolla esiintyi Ruississakin nähty Flaming Lips lauantai-illalla, noin muun muassa, mutta me käytiin tsekkaamassa DIIV Urban Outfittersin tiloissa, onneksi.
DIIV on mahtava, kuten olette varmasti huomanneet albumia streamatessa HypeMissä, mutta livenä nämä yllättävän nuoren näköiset hipsteröijät loivat äänivallia toisensa perään ja vakuuttivat. Kaupungista olisi löytynyt mm. Purity Ringin keikka meidän siellä ollessa, mutta se missattiin vähän omaa hölmöyttä, joskin on todennäköistä ettei lippuja olisi edes saanut - bändi on kasvattanut suosiotaan sen verran. Mitä taasen DIIViin tulee, on kyseessä uusi suosikkibändi. Doused vakuutti yksinään jo aiemmin, nyt se taitaa hiipiä jo Beach Fossilsin ohi, jossa DIIVin Zachary Cole Smith myös vaikuttaa. Oshin-niminen levy julkaistaan tänään Captured Tracksille. SE ON KOVA!

4 kommenttia:

  1. Olipas ihanan kesäinen biisi ^__^ Ja matka kuulostaa huipulta! :)

    VastaaPoista
  2. Jussi: heh, yllätyin itekin et puskista pääty tollaselle ilmaiskeikalle. KELPAS. Tuliskohan ne klubikeikalle Suomeen?

    RW: DIIVissä on kyllä kesäisyyttä, vaikkei ekaks ehkä niin ajattelisi. Matkakin oli huippu, vaikea saada tiivistettyä paljon tapahtumia postaukseen ;)

    VastaaPoista
  3. Siin on ainakin se etu ettei ainakaan ehdi nostatella mitään kohtuuttomia ennakko-odotuksia keikkaa kohden. Sietäis kyl tulla Suomeen!! Nyt hereillä keikkajärjestäjät!!

    VastaaPoista