Liian söpöä: onko sellaista olemassakaan? Brittiläisten folkneitosten kohdalla mahdollisuus kuvitteellisen happy-go-lucky -rajan ylitykseen on yleensä aika suuri, ja sitä seuraava tykkäyskrapula raju. Useammin kuin kenties muiden alalajien ja niiden esittäjien kohdalla, on vähäeleisen akustisen näppäilyn ja (ällö)söpön lauleskelun yhdistelmä melkein syyllistävä kappaleen kuuntelun jälkeen. Luulisi siis, että 18-vuotiaan devonilaisen, Alice Jemiman, esittely olisi mahdottomuus.
Heti kun luovuin asioita turhaan monimutkaistavasta ajattelusta, tajusin että tällä artistilla on popkoukkujen ja pyyteettömän ulosannin lisäksi jotain paljon tärkeämpää, nimittäin sydäntä. Alice Jemimalla ei käsittääkseni ole levytyssopimusta saati PR-firmaa takanaan, mutta on siitä huolimatta jo saavuttanut soittoja Rob da Bankin ja Tom Robinsonin radio-ohjelmissa BBC:llä. Niin kuin kuvasta muuten näkyy, soittelee Alice melko makoisaa Hofneria.
Näitä kappaleita kuunnellessa mieli tyyntyy ja pienikin tila tuntuu riittävältä, on aikaa olla ja hengittää, ja ne pienet hetket ovat taas lähempänä suuruutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti