9.10.2011

Phantogram - Don't Move

Tein huomaamattani eräänlaisen musiikkimaailmaan liittyvän kokeen: otin muutamasta eri lähteestä ns. ykkösvalinnan kuunteluun. Kaikki näistä ovat varmasti hektisen musamaailman kulminaatiopisteitä - mitä tulee mielipiteiden ja pöhinän liikenteeseen. Tukeuduin HypeMiin, Elbo.wsiin ja Pitchforkiin. Saldoksi jäi vähemmän kuin arkijärkeilyn mukaan pitäisi mutta enemmän kuin odotin.

Hypemissä käyn satunnaisesti, kuitenkin paljon useammin kuin kahdessa jälkimmäisessä. Popular -listan kärkisija vaihtuu tiheään, ja tällä kertaa kärkisijan oli napannut newyorkilaisduo Phantogram, jonka elektro-rockin olin aiemmin sivuuttanut Eyelid Movies -levyn muutamalla kuuntelulla. Don't Move HypeMin #1 ja tulevalta eepeeltä Nightlife.


Elbo.wsissa en voi sanoa käyväni koskaan. En ole tutustunut palveluun tarpeeksi hyvin, mutta se ainakin vaikuttaa liian samanlaiselta hypemachineen tarjotakseen erityistä. Sieltä kuitenkin nappasin Hot Artists -listan ykkösen The Weekndin, jonka uuden kappaleen Initiationin olin aiemmin kuunnellut. Jatkojulkaisua aiempiin suunnitteleva r'n'b -miekkonen aikoo loppuvuodeksi vielä trilogian päättävää julkaisua.


Pitchfork -visiitit ovat jääneet myös varsin harvinaisiksi. P4k:sta ei jaksa vaahdota, mutta mulle blogit tarjoavat usein paljon mielenkiintoisempaa sisältöä mielenkiintoisemmalla otteella. Kurkkasin Best New Tracks -osioon. Sandro Perrinin Changes oli viime valinta. Torontolaisen Perrin Impossible Spaces -albumi julkaistaan pian. Seitsenminuuttinen funkahtava trippailu Changes on uskollinen Perrin monipuolisille vaikutteille.


Mieluisin oli lopulta Phantogramin Don't Move, joka on paljon kepeämpi ja viihdyttävämpi kuin muut kokemukseni bändin kappaleista. Sunnuntaihin sopi pirun hyvin. The Weekndiä en taida vieläkään tajuta; mikäli kaverilla niitä hyviä kappaleita löytyy, ei tämä ole niitä parhaimpia.

Sandro Perrin teilasin jo mielessäni. Kuuntelukerrat toivat kuitenkin koko ajan lisää ja Changes avautui aika pirun hienoksi musiikkikokemukseksi. Niin oletusarvoista kuin hienoakin on olla erimieltä Pitchforkin kanssa on pakko myöntää, etteivät sen valinnat useimmiten ole täysin tuulesta temmattuja. Vaikka BestNewTrack saattaa tuntua Perrin kohdalla liioittelulta, olisi valinta voinut kolahtaa huonompaankin osoitteeseen. Kuten Perriä valintana edeltäneeseen Boriksen Spoon -kappaleeseen.

Phantogram ei ennen oikein kiinnostanut, nyt miedosti. The Weeknd ei edelleenkään, vaikka tosin odotan sitä hetkeä kun tiemme kohtaavat. Sandro Perristä en ollut kuullut, vastedes aion kuulla miestä tarkemmin.

- - - - - - - - - - - -

Muista vielä äänestää, jos et oo sitä tehnyt. Muutama tunti aikaa kertoa mulle mikä äänestyksen artisteista on kohtuuttomasti sivuutettu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti