14.9.2011

Florence + The Machine - Shake It Out

Florence + The Machinen uusi albumi Ceremonials ilmestyy 31. lokakuuta. Sykähdyttävän sysäyksen florenssitykkäilylle teki ehdottomasti Ruisrock-live toissavuonna. Ennen sitä, levyltä kuultuna aikaansaatu reaktio oli lähinnä mjää. Nämä uuden levyn kaksi kappaletta sen sijaan ovat kosketuksissa paremmin kotikuunteluun. Liekö biisintekotaidot yksinkertaisesti harpanneet eteenpäin - tai sitten nämä vaan toimivat kotona paremmin.



Between Two Lungsia vastaan minulla ei varsinaisesti ole mitään, mutta siitä kiinnostaisi ehdottoman paljon enemmän esimerkiksi live-julkaisu. What The Water Gave Me oli jo kiinnostavampi sävellystyö BTL:n aikaiseen tuotantoon verrattuna, mutta Shake It Out voittaa sen näiden kahden vertailussa helposti.

- - - - - - - - - - - - - -

The Big Pinkin uusi tuleminen uudella kappaleella, Stay Gold, ei näin aluksi ainakaan toimi ihan samalla tavalla. Jos ihan lonkalta vertailee esimerkiksi Velvetiin, tämä uusi kappale hukkuu jonnekin harmauden ristiaallokkoon ja muistuttaa, ei soundiltaan, mutta 'onnistumiseltaan' White Liesia, jonka toinen levy sukelsi täysin. Annetaan kuitenkin mahis:

5 kommenttia:

  1. Mä rakastuin Florencen ekaan levyyn heti ja voi luoja, että tosiaan toimii livenä! Uusista taas What the water.. miellyttää paaljon enemmän kuin Shake it out. Lungsista on upea deluxe box set, jossa on livelevy ja -dvd, mutta sen hinnat taitaa nykyään olla pilvissä, jos sitä löytyy..

    VastaaPoista
  2. Aivan muuten, niinpä onkin. Täytyy etsiä josko se löytyis vielä jostain se deluxe box set. Miten onnistunut se mahtaa olla?

    VastaaPoista
  3. Ei kun Spotifyssä oli jotain, tsekkaan itse. Kiitos muistutuksesta :)

    VastaaPoista
  4. Se ei oo se mikä spotifyssa on, jos tarkotat Hammersmith Apollo tai London festival livejä.

    Amazonista löytyy kyseinen box set aivan sikakalliilla hinnalla :D Normilevyn lisäksi siinä on siis Abbey Road -live(cd), Rivoli Ballroom live (dvd)ja Remixes,covers and rarities-levy.

    http://www.amazon.co.uk/Lungs-Deluxe-Box-Florence-Machine/dp/B002TF53DI

    VastaaPoista
  5. Okei.. No kiitos tiedosta! Pitää odotella josko sen hinta laskis :)

    VastaaPoista