4.7.2011

Sana kiertää

Pari kuukautta sitten postailin nuoresta soulin supertulokkaasta Michael Kiwanukasta. Sinä aikana oon mainostanut - itselleni hieman epätyypillisesti - tätä artistia kaikille. Muutama bloggaajaa ja lähes poikkeuksetta kaikki tutut ovat innostuneet miehestä.

Vastustamattomat kappaleet ja karisma jota nuori kaveri huokuu tuntuvat hukuttuvan vastarinnan itse kultakin. Parasta näissä tilanteissa on ollut silti ihmisten itsensä reaktiot ja kasvoilla näkynyt yllätys, että he ovat kuin ovatkin pitäneet Kiwanukasta. Joukkoon mahtuu ihan perinteisiä indiepoikia ja -tyttöjä, mutta myös hyvin erilaisiin musiikkimakuihin hurahtaneita tyyppejä.




Ihan vain henkilökohtaisen faniuden myötäkin on syytä antaa Kiwanukalle toinen postaus. Ja tietysti se, että miehen pitää keikkailu kiireisenä ja niiltä tihkuu huikeita livevideoita yksi toisensa jälkeen. Harmi vain, että tuo erinomainen Tell Me A Tale EP on saatavana vain hyvin rajoitettuna vinyylinä ja latauksena. Möhmöh. (Tossa ylhäällä on tosin ne kaikki kolme kappaletta kuunneltavana).


Kasvokkain suosittelu on tuntunut aika paljon antoisammalta kuin bloggaaminen - tässä kun ei niitä innostuneita kasvoja ei näe. En mä silti lähe feissariks pysäyttelemään ihmisiä kaduilla ja saarnaamaan: "Moi, kiinnostaisko soul/indie/folk/tms? Täs ois Michael Kiwanuka, ihan loistava kaveri!". Olis sekin varmaan näkemisen arvoista. Nyt sit Ruisrock -dokkarin pariin Teemalle, jeaa!



EDIT: Sohvalle kiirehtiessä unohtui se oleellisin tiedonjyvä. Michael Kiwanukalta on 'kuulemma' tulossa uutta EP:tä syyskuun tienoilla ja albumikin on semisti tuloillaan. Loistavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti