12.6.2011

Sunnuntaikappaleet

Tämän viikon valinnat jäivät lopulta aika viime tippaan, koska valikoima tuntui nihkeältä. Silti tuntuu, että tämän viikon kollektiivipostaukseen valitut kappaleet eivät voisi ollakaan mitään muita. Erinomaisia tuttuja ja tuntemattomia nimiä.

Kanadalaisen Miracle Fortressin toinen albumi Was I The Wave? julkaistiin huhtikuun lopulla, ja meni kyllä itseltä aika ohi. Miscalculations on toisaalta sen luokan poppistelukappale - aika arkkityyppisesti tämän blogin valintojen hengessä - että varmasti levykin ansaitsee huomion.



Zulu Winter taasen on aikaisemminkin pyörinyt nurkissa. Välttelin lähinnä bändin nimen takia kuuntelemista, jotenkin se tuntui luotaantyöntävältä - siitä huomaa taas kuinka tärkeää sen valinta saattaa olla. Let's Move Back To The Front vaati parikin kehotusta, ennen kuin kuuntelu sitten osoittautuikin hyväksi ratkaisuksi. Bändiä kun on verrattu Two Dancers -levyn Wild Beastsiin.

  Let's Move Back to Front by Zulu Winter

Balam Acab. Noh, onko tässä sitten lopulta jotain vai ei? Aluksi se kuulosti aika tyhjänpäiväiseltä, mutta parikymppisen Alex Koonen projektin tuotokset ovat lopulta aika maltillisia ja tunnelmallisia. Testaa vaikka Oh, Why. Nätti tsipale.

  BALAM ACAB - Oh, Why by TriAngleRecords

--------------

Loppuun vielä ekstrana, enemmän kuriositeettinä, Studio Killers, jonka YleX tietää kertoa olevan englantilais-tanskalais-suomalainen elektropop kokoonpano. Laulajaksi on veikkailtu jopa Teemu Brunilaa, ja kyllähän tämän tanssiraidan laulaja kovin The Crash -solistilta kuulostaa.

Yhtyeen jäsenistöä joutuu veikkailemaan, koska nämä roikaleet piiloutuvat piirroshahmojen taakse Gorillazin tapaan, voi aikoja, voi tapoja. Tässä ensimmäinen sinkku, Ode To The Bouncer, videoineen. Erittäin juustoinen mutta tanssikelpoinen tune. Kiitos Lauralle vinkistä! Täältä lisäinfoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti