10.6.2011

NT's White Trash - Mourning Becomes Electric

Väistyköön The Vaccines, täältä tulee definitiivistä rockia. Turhan pitkään on kestänyt tästäkin postailla, vaikka pienesti jokin aika sitten yksi kappale NT's White Trashiltä mainittiinkin. Ammentaen niin 90-luvun britpopaallosta kuin amerikanserkkujenkin rock-laarista Nick Trianin johtaman yhtyeen soundi on niin rockia kuin olla ja voi.

                                              (Kuva: ntswhitetrash.wordpress.com)

Garage ja indie soivat ja tulos on tarttuvinta mitä Suomesta kajahtaa. Muiden tämän vuoden kovien kotimaisten rinnalle on syytä omia myös NT's White Trash, jossa Johanna Kustantamoakin johtaneen (plääh imperfektistä) Nick Trianin lisäksi vaikuttaa Mummypowderin, Nartun sekä Kiki Paun tyyppejä. Laatukamaa siis.


Koko albumi on niin täyttä rautaa, etten voi uskoa muka-puolueettomuuteni karisevan ja hehtutuksen valtaavaan sydänalaa. Sanoituksista riffeihin yksinkertaisuuden nerokkuus kulminoituu tähän levyyn. Triani kumppaneineen on selkeästi oivaltanut, ettei parhaiden rock-anthemien välttämättä tarvitsekaan olla syvällisiä, vaan niille riittävät riimit arkisista asioista.

Jotta Nick-setä jatkaisi lahjakkuutensa purkamista musiikiksi, teepä itsellesi palvelus ja käy hankkimassa vuoden rock-levy. Kotimaista (lainataan Triani briteiltä) laatua.



  Lose Yourself by NT's White Trash

  04 Whistle by NT's White Trash

2 kommenttia:

  1. Nick Triani kyllä kiinnostaa (monellakin eri musiikin saralla), täytyypä hankkia levy (seuraavan palkkapäivän jälkeen) ja kuulostella enemmänkin!

    VastaaPoista
  2. Suosittelen kyllä. Tosi rehtiä meininkiä jotenkin tolla levyllä. Jos noi esimerkit upposivat niin luottaisin siihen et koko levykin uppoaa :)

    VastaaPoista