1.1.2011

Bravestation + Soittis 2010

Viime vuoden viimeisimmiksi pieniksi bändiesittelyiksi tarkoitettu, Bravestationin jo elokuussa julkaistu EP, eli siten kenties uusvanha lätty soi nyt sitten uuden vuoden päivän kunniaksi. Kenties samassa mielessä kuin Dog Is Dead, tältä voisi odottaa paljonkin tänä vuonna. Bravestationin EP on ilmainen lataus bandcamp-sivustolla - suosittelen tarttumaan tähän oljenkorteen.



Kyseisten kanadalaisherrojen eepee sisältää todella tarttuvia ja nautittavia kappaleita, joiden rumputyö ja laulu ovat ihastuttavan moninaisia. Mm. The Killers, Yeasayer ja Foals on mainittu Bravestationin yhteydessä, mutta mun mielestä tässä bändissä on paljon leikkisyyttä ja sielukkuutta, jotka ovat vaan ns. helvetin hyvää. Tsekkaa etenkin White Wolves. Tämänkertaisen bändinoston voisi nähdä "2011 seurailtavat" osiossa ennemmin kuin perusbändiesittelyssä.
__________________________________________________________________

Nyt kun vuosi on vaihtunut jo aikaa sitten ajattelin jakaa soittolistan, jota olen koonnut pitkin (viime) vuotta Spotifyyn ja joka olisi pitänyt jakaa jo aikoja sitten. Tässä olisi kuitenkin jotensakin kappaleita/levyjä, joita olen kuunnellut 2010.

Soittolistassa on lähinnä yksi kappale per bändi, joka on tarkoitettu linkiksi kyseisen artistin levyyn tai muihin kappaleisiin. Toisaalta soittiksessa on myös kappaleita, joita ei löydy spottiksesta mutta jotka ovat hyödyksi siinä mielessä, että niihin voi vaikka itse sitten tutustua. Ei paremmuusjärjestyksiä, ei karsintaa - vähän kaikkea siis.

# SlowShowSoittis'10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti