20.10.2010

Gauntlet Hair: blogibändistä suosikiksi

Näitä nimitetään blogibändeiksi. Koska niiden 'suosion' takaa löytyy usein jonkinlaisen markkinointiviitan hartioilleen, ja jopa julkaisuvastuun, ottanut kansainvälinen blogi. Sellaisen bändin tie suosikiksi asti on sekin usein kivikkoinen.

Tässäkin blogissa postailtu blogibändin leiman saanut Gauntlet Hair jäi silkan informaatiotulvan alle jossakin sekavassa postauksessa miljoonasta eri kappaleesta. Silloin informoitiin kahden suurehkon blogin lafkalleen kiinnitetystä bändistä. Olin jo silloin mieltä, että I Was Thinking... oli vähintäänkin huikea kappale.



Äskettäin liikuntatiloissa kyseistä kappaletta kuunnelleena väkisinkin juolahti mieleeni, että tässä saattaa olla yksi lempikappaleistani tänä vuonna. Siinä on särmää, kulmaa, taittoa, karkeutta ja suoraviivaisuutta - ja tunnetta. I Was Thinking... on tietysti vain yksi kappale, eikä sinänsä pysty enempään, jotta Gauntlet Hairia olisi valmis ihan suosikiksi asti julistamaan.

Blogibändien kohdalla huomaa tietyn siirtymän. Kappaleissa ei usein ole mitään vikaa eikä sitä vie mikään hype / tai hypedissaus pois. Silti jonkin ajan kuluttua huomaamati seuloo niistä mukana kestävät - ja kenties jopa - unohdettavat. Gauntlet Hair on mukavasti jaksanut matkassa yhden sinkun ja muutaman muun kappaleen voimin.

Nyt uuden kappaleen Mexican Summer -lafkalle julkaiseva bändi todistaa hapenottokykynsä pitkällä matkalla ja suoriutuu jälleen mainiosti. Out, Don't - kappale on sekin yhtälailla särmikäs, vetävä ja tiukka kappale.



Minua aidosti kiinnostaa, mitä coloradolainen Gauntlet Hair saisi aikaan kokonaisella albumilla. Se onkin varmasti todellinen koetinkivi - niin bändille kuin kuuntelijalle - sillä vaikka kappaleita nyt jo on kuultu muutamia, ei kenties niiden perusteella voi täysin oikeuttaa suosikin asemaa. I Was Thinking... -kappale sen sijaan saa suosikin aseman, kenties yhtenä parhaista tähän asti julkaistuista kappaleista 'ohten.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti