9.8.2010

Antony lainahöyhenissä


Nyt kun Antony and The Johnsonsilta on tulossa uusi levy ja EP, joka sisältää parikin coveria, on vanhempiin Antonyn (joko Johnsoneitten kera tahi ilman) tekemiin covereihin mukava palata. Uudella eepeellähän on siis uusi kappale, Thank You For Your Love, viime levyltä pois jäänyt kappale My Lord My Love, toinen uusi kappale You Are The Treasure, Dylan-coveri Pressing On ja Lennon-coveri vaikeimmasta päästä: Imagine. Tuleva Swanlights onkin yllättävän nopea jatkoalbumi viime vuoden pidetylle The Crying Lightille.






Uusi kappale, Thank You For Your Love, on harvoja antonyandthejohnssoneita, joille olen syttynyt heti. Yleensä lainahöyhenet ovat pukeneet paremmin kyseistä artistia. Mitäköhän sekin kertoo? Tulkintakykyjä löytyy muttei tarinoita? Kenties. Ei myöskään liene yllättävää, että Antonyn kurkkupalkeiden poljento ei miellyttänyt aluksi yhtään. Oudosti itsevarman murtuneelta kuulostava vibrato on varsinkin tulkitsijan työkaluna nykyään arvostettu täälläkin päässä.

Vaikka Antony on viihtynyt lainahöyhenissä kenties turhankin pöyhkeästi ja tiheään, on häneltä jäänyt jo pieni nippu onnistuneita tulkintoja. Varsinkin pitkän uran tehneiden artistien, kuten Leonard Cohenin ja Bob Dylanin kappaleista tehdyt coverit ovat olleet tekemisen arvoisia. Jopa coveroinnista yleensä nihkeilevät Cohen-fanit ovat mieltyneet Antonyn versiointiin. Ja yhdyn mielipiteeseen: en itse ainakaan jaksa kuunnella enää yhtään Rufus Wainwrightin tekemää coveria. I'm Your Manillä Antony esittää If It Be Your Will -kappaleen.



Tällä coverilla myös johnssonit ovat mukana, ainakin nimellisesti. Knocking On Heaven's Door on varsin mainio - valinnan ilmiselvyydestä huolimatta.



Silti todellinen helmi on The Nationalin Bryce Dessnerin kanssa leivottu Dylan-coveri I Was Young When I Left Home. Tällä kertaa valinta on kaikkea muuta kuin ilmiselvä ja veto onkin loistava.

2 kommenttia:

  1. Antony on kieltämättä onnistunut lähes poikkeuksetta lainavalinnoissaan. Cohen-covereista on miellyttänyt myös The Guests (josta ei kaiketi ole studioversiota?)

    VastaaPoista
  2. UUH! Mennyt itseltä hieman ohi The Guestsin veto. Todella hieno. Ei taida studioversiota tosta löytyä kyllä.

    VastaaPoista