17.5.2010

The Mary Onettes - The Night Before The Funeral

Tänä aamuna oli erityisen vaikeaa olla kirjoittamatta siitä, mistä blogit ovat jo hykerrelleet koko aamun. Yritetään nyt ainakin aloittaa jollakin muulla asialla. Record Store Dayn yhteydessä julkaistu The Mary Onettesin single The Night Before The Funeral on aika mainio raita nimittäin.

The Mary Onettes on ruotsalaisbändi, jonka dream popista vaikutteita ovat varmasti imeneet myös The Pains of Being Pure At Heartin jäsenet. The Night Before The Funeral -kappale ehti saada jo videonkin tuossa jokin aika sitten. Kappale kuulostaa koko ajan vain paremmalta:


Tosin uutta The Pains of Being Pure At Heartiakin on saatu kuulla viime viikkoina. Say No To Love ja Lost Saint:



Hesarihan siitä ehti melkeinpä ensimmäisenä uutisoimaan, mutta totta se on, Arcade Fire saapuu tosiaan Suomeen keikalle. Helsingissä 28.6. soittavan kanadalaisbändin keikkaliput tulevat myyntiin ensi maanantaina. En todellakaan osaa suhtautua asiaan mitenkään järkevästi. Itse spekuloin Arcade Firen mahdollisella kiinnityksellä Ruisrockiin maaliskuun lopulla.

Ei tuo Senaatintori tietenkään niin kaukana tuosta arvauksesta ole. Mutta mutta. On jo useampi keikka tiedossa kesäksi enkä oikeasti usko, että onnistuisin olemaan niiden muutaman tuhannen joukossa, jotka liput Helsingin keikalle saisivat. Aika käsittämättömän hieno juttu silti. Tämä on kuitenkin se artisti, joka Ruissin olisi pitänyt kiinnittää. Möh.

Tuntuu typerältä liittää tähän mitään videota, mutta laitetaan nyt silti tällainen maukkaus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti