30.5.2010

Anoraak

Nantesista, Ranskasta, kotoisin oleva tuottaja Anoraak tekee paluun kappaleella Above Your Head. Voisko tätä hieman Kavinskyn hengessä tuotettua synahousepoppia sanoa jopa romanttiseksi? No, kesä tulee ja siihen tarvitaan monta kesäiltojen pidentäjää silkasti positiivisella otteellaan.



Paitsi että Anoraakin uusin kappale onnistuu edellä mainitussa asiassa, on EP Nightdrive With You älyttömän hyvää kesämusiikkia (linkki vie Spotifyyn). Eikä tietty haittaa, että itsekin on 80-luvun lapsi. Nämä on melkein kuin suoraan jostain tv-sarjasta. Ja tämänhän, jos jonkin, ne ranskikset osaa.



Hah, ja miehellä on tietty kappale nimeltä Endless Summer. Tuolla aatoksella kelpaa lähteä kesän viettoon. Ellei sitten lähde töihin, niin kuin jotkut. BUU.



80-luvusta puheenollen. Onko kukaan sattumoisin nähnyt Hot Tub Time Machine -nimisen leffan traileria? Siinä sanatarkasti poreamme on samalla aikakone, joka vie pääosassa olevan porukan vuoteen 86. Ja sit siinä ihmetellään kasettisoittimia ja säärystimiä. Vaikuttaa siltä, että kaikki parhaat jutut on trailerissa tai sitten se on tosi väsyneen miehen leffa. Joka tapauksessa mun on nähtävä se, kun se saapuu teattereihin. Älyttömän hienoa.

4 kommenttia:

  1. Ja ku otetaan vielä huomioon, että tossa leffassa on John Cusack, niin se ei voi olla ihan kauheeta kuraa. Tai voi, mut hyvällä tavalla.

    VastaaPoista
  2. Nimenomaan. Mulla on ainakin suuret odotukset ton elokuvan huonoudesta hyvällä tavalla :)

    VastaaPoista
  3. Nightdrive with you:n Jupiter remix on ihan mahtavaa kreisibailaus-musaa, sopii mainiosti ennen Dynkkyilyä. Kiitti Juhani! :)

    VastaaPoista
  4. Hienoa! Dynkkyilyyn mäkin Anoraakin ajattelin :) Oisko Larelle ja Amelle tarpeen uus mixtape biletysiltaa varten?

    VastaaPoista