20.2.2010

Keskiviikkona Klubille!


VIVA!-kiertue saapuu ensi keskiviikkona Turun Klubille ja rapialla yhdeksällä eurolla saa niinkin mukavan jokaiselle jotakin -kattauksen, kun Joensuu 1685, Zebra and Snake sekä saksalainen Norman Palm ilahduttavat Humalistonkadulla.

Aion korvata itselleni viimeaikaisen live-musiikittomuuteni ja tsekata kyseiset bändit ihan livenä.

Joensuu 1685 on saanut jo muutaman vuoden nauttia melko hyvästä asemasta suomalaiskriitikkojen keskuudessa, mutten itse ole bändiä nähnyt livenä koskaan. Aika korjata sekin. Jotenkin odotan todella kovaa suoritusta livenä tältä kokoonpanolta. Bändiä on verrattu ainakin Jesus and the Mary Chainiin.


Myös Zebra and Snake on saanut osakseen melkoista ja melkoisen harvinaista hypeä suomalaisissa musiikkipiireissä - tosin osallistuihan hypeen aikanaan myös Big Stereo -blogi. Tämän elektro-pop kaksikon suhteen odotukset eivät ole mitenkään korkealla, mutteivät tosin matalallakaan. Katsotaan mitä keskiviikko tuo.


Norman Palm on etukäteen kolmikosta tuntemattomin. Spotifystä löytyy mieheltä akustista musisointia, johon pitänee tutustua ennen illan rientoja keskiviikkona. Mieheltä löytyy ainakin aika vekkuli Cindy Lauper -koveri:


Joensuu 1685, Zebra and Snake ja Norman Palm siis Klubilla 24.2. hintaan 9€. Löydän itseni täältä. Hyvin todennäköisesti.
# Klubi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti